sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Finland, here i come :)

Mahtavan upea viikko takana. Saimme viime maanantaina ihanan ystävämme kylään meille. Ja hauskaa oli. Viikkomme oli urheilun täyteinen: Champions liigaa sekä Khl:ää. Saimme seurata huikeaa jalkapallo-ottelua, jossa kotijoukkue Shakhtar kukisti sinipaidat Englannista. Kahtena päivänä saimme seurata myös jääkiekkoa. Donbassin kaikki kolme kotiottelua päättyi voittoihin. Pääsimme seuraamaan läheltä ehkä maailman parasta pelaajaa, Kisun lisäksi tietty, Jevgeni Malkinia.
Kävimme tutustumassa myös parhaimpiin shoppailupaikkoihin ja nautimme sushista, ja tietenkin paikallisesta oluesta useaankin otteeseen ;)

Odotan innolla alkavaa viikkoa. Enää kolme yötä jouluun on. Siis minulla. Kotiin en pääse jouluksi, mutta tämä on minulle suurempi joululahja kuin osaisin odottaa. Pääsen kotiin, Kuopioon. Hetken päästä lennän sinikeltaisin siivin kohti kotimaata. Malttamattomana odotan Intron huikeita ruokia, Maljan siidereitä, autolla ajamista, lunta, saunomista ystävien seurassa ja ja ja mitä kaikkea olenkaan uneksinut tekeväni ja kokevani muutaman päivän aikana. Aion nauttia näistä hetkistä. Ihana päästä kotiin <3

Laukkuja pakatessa on myös aika urheilulle. Salia sekä jalkapalloa. Täälläkin viime hetket kun voidaan harjoitella ulkosalla ennen pimeän sekä kylmän tuloa. Viimeinen ateria täytynee käydä myös nauttimassa paikallisessa sushiravintolassa, koska Kuopiossa sitä herkkua ei hevillä löydy. Mutta luulenpa, että muut ihanat asiat vievät ajatukseni kauas sushista ja sen kaipuusta. En malta odottaa teitä ystäväni.

Alan laskemaan lampaita, jotta nukkumatti saapuisi pian ja aika kuluisi nopeammin. Muutaman kerran unta odotellen olen jo perillä, siellä teidän kanssanne. Huippua.

Kuvia teille mahtavasta viikostamme sekä kuvissa myös paikallinen keilahalli-yökerho Xamileon ja herkkuja Mojito clubilta. Nam nam. Kävellessämme Leninin aukiolla kameraani eksyi kuva myös vaalitouhusta, joka täällä on hurjana meneillään.
Seuraava postaus tuleekin jo jännittyneenä lentokentältä. Rauhaisaa viikonloppua kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti