maanantai 12. elokuuta 2013

Donetskin kuulumiset

Viikon mittainen reissu Ukrainassa on takana päin ja kohta pakkailen viimeisetkin tavarat mukaan ja eikun kohti Helsinkiä. Ensi viikonloppuna olen taas 'kotona'. 

Viikko Donetskissa vierähti todella nopsaan. Joka aamuinen salitreeni pyöräytti päivän aina käyntiin. Päivien aikana kävin yliopistolla, näin vanhoja ystäviä sekä tapasin uusia tuttavuuksia. Shoppailusta sain voimaa päiviini pariinkin otteeseen Donetsk cityssä, kaupungin isoimmassa ostoskeskuksessa. Sää oli tosi lämmin koko viikon, kiertelin kaupungilla ottaen myös muutamia kuvia Leninin aukiolta.

Jalkapallon parissa vietimme viimeisen illan, kun Donbass Areenalla Shakhtar sai vieraakseen Kiovan Dynamon. Kotijoukkue otti pelistä voiton, ilotulituksien sekä savurakettien saattelemana oli kiva lähteä hyvillä mielin kotiin, massu tietenkin täynnä kaikista herkuista, joita pelissä saimme nauttia. Sushin syöntiä ei tietenkään voinut unohtaa, mutta 3 peräkkäisen päivän jälkeen jopa minulle se oli liikaa. 

Nyt nautin viimeisistä päivistäni koti Suomessa nähden kavereita ja laittamalla huushollin kuntoon. Tarinoimista jatkan vanhaan malliin joka viikko Ukrainaan päästyäni. Lisää kuvia arjestamme löydät instagramista, minut löytää sieltä nimellä heduli. Huippua :)

Ensiviikkoa odotellessa, 

Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti