lauantai 31. toukokuuta 2014

Etelän lomalla

Nyt on päästy Helsinkiin ja alkuviikko vierähtikin sukulaisia kierrellen. Keskiviikkona pääsimme ensimmäisille festarikeikoille, kun Sonisphere rantautui Hietaniemeen. Pääesiintyjänä itse Metallica. Sää ei meitä todellakaan suosinut, mutta hymy ei hyytynyt. Sormet ja varpaat kylläkin. Mutta ensi kertaa livenä nähty Metallica ei varmasti häviä muistoista ikinä. Sen verran kovan setin bändi veti. Otimme illan aikana paljon kuvamateriaalia, jotta varmasti saadaan muistella iltaa myöhemminkin. 

Etelän reissu jatkui edelleen sukulaisia tapaamalla sekä suunnittelemalla omia synttäreitäni. Ja ihan mikä tahansa luku ei tällä kertaa ole tiedossa vaan pyörähtäminen uudelle vuosikymmenelle. Hohhoijaa. Mihin tämä aika on oikein hävinnyt? Kolmekymmentä.. Mutta vastahan me oltiin lukiossa :) Mutta onneksi ikä on vaan numeroita. Niin kauan kuin paperit kysytään joka paikassa ja pääsee pääkaupunkiseudulla lasten lipulla niin hymyilyttää. 

Tänään on ilon ja onnen päivä. Menemme synttäreideni kunniaksi syömään ja näen paljon ystäviäni, jotka saapuvat tänne juhlimaan kanssani. Eikä viikonlopun juhlinnat siihen vielä lopu. Sunnuntaina piiiitkästä aikaa suuntaamme kohti satamaa, Ruattin maata ja Tukholmaa. On pienen miniristeilyn aika huikeassa ystävä porukassa. Ystäväni odottavat myös pienokaisia sekä perheet ovat mukana lomailemassa. Veikkaan, että hieman erikoisempi laivareissu tulossa mitä nuorempana olisi ollut. 

Laivareissun jälkeen onkin hyvä palata Suomeen sekä koti-Kuopioon ja aloittaa kesän vietto rentoutumalla. Tiedossa ei nimittäin ole lomailua vähään aikaan. Nyt aletaan huilata ja odotella uuden elämänalun syntymistä. <3 

Tässä lopuksi hieman fiilistelyä keikalta. Palataan asiaan Kuopioon päästyämme. 

Terkuin, Heidi 30-vee



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti